1998, Tuusula. Lopetin työni ravintolapäällikkönä ja tarvitsin uuden kodin työsuhdeasuntoni jälkeen. Muutin hevostallille, jossa koulutin eläkkeelle jääneitä ravureita ratsuiksi ja pidin muutenkin huolta kuukausien aikana kasvavasta eläinkunnasta: 15 hevosta, 12 kissaa, 12 koiraa (5 aikuista ja pennut) sekä 6 kania.
Alussa meillä oli vain 6 hevosta ja jostain syystä sekä väli- että ulko-ovi tallin toiseen osaan oli lyöty nauloilla kiinni. Vuokraemäntäni unessa tuota osaa kutsuttiin 'välitalliksi'. Hänelle sanottin, että ovia ei saa avata. Unessa oli kolme hahmoa, jotka laittoivat mustia ruusuja hänen rinnalleen. Olimme tuolloin asuneet siellä muutaman kuukauden ja hevosia oli tulossa lisää. Ovet oli pakko avata.
Jo ennen tätä olivat valot syttyneet ja sammuneet ylisillä öisin. Myös reitti talon sisällä yläkerrasta alakertaan, jossa asuin pannuhuoneen vieressä, tuntui aina epämiellyttävältä ja karvat nousivat pystyyn tietyssä kohti. Emme puhuneet näistä 'erikoisuuksista' ennenkuin ystäväni näki tuon unen.
Silloinen schäfer koirani Fondy katsoi joka ilta tietyn lenkin ja murisi, karvat pystyssä. Katse johti metsästä pannuhuoneen oven viereen, paikkaan, jota me kaikki talossa kävijät karsastimme.
Seinäkello ei jaksanut käydä kuin 2 minuuttia eteenpäin klo 1.30 jälkeen. Välillä se pysähtyi kokonaan päiviksi ja kävi sitten taas tuon ajan. Sähkölaitteet saattoivat lakata toimimasta ja olivat taas OK vähän myöhemmin koettaessa. Lehmänkello soi kaapissa omia aikojaan. Välillä näkyi valkoinen hevonen tallille johtavan tien päädyssä. Tai pieni mummo tien laidassa, aina oikealla puolella, riippumatta mistä suunnasta tuli. Haihtuivat pois, kun lähestyi.
Hevoset karkailivat tallista keskellä yötä alusta pitäen. Vaikka kuinka laitoimme pilttuiden lukot kiinni, niin aina pääsivät vapaiksi. Kalterit olivat niin lähellä toisiaan, että turpa tai kavio ei siitä välistä olisi mahtunut. Välillä ovet aukesivat hyvin nopeasti. Kun haki seuraavaa hevosta tarhasta, oli juuri haettu jo taas ulko-ovella odottamassa. Naapurit olivat tottuneet, että tällä tallilla hevoset aina irti ja osasivat ilmoitella, että heiltä löytyy ja voi tulla hakemaan kotiin.
Monia muitakin asioita mahtui tuohon muutamaan kuukauteen, mutta lyhennän tarinan pääkohtiin. Koska olimme tekemisissä entisten, juoksemaan hakattujen ravureiden (myös orien) kanssa, oli ravista laukkaan siirtyminen näille hevosille usein pelon asia. Laukka oli jotain pahaa ja sitä piti juosta karkuun. Ravia ensin niin kovaa kuin radalla yleensä ja sitten vihdoin kannustuksen kautta laukkaan. Mutta kovaa mentiin.
Poskiremmit ja ohjat alkoivat aukeilla itsekseen. Vaikka kuinka tarkastimme ja varmistimme, ne aukesivat välillä ihan 5 minuutin välein. Poskiremmien tai ohjien aukeaminen tarkoittaa, että kuolaimet voivat tippua suusta tai saattaa siinä ohjia höllätessä ja hevosta uudelleen laukkaan opettaessa päästä käsistä eli hevosta ei saa pysäytettyä. Kummassakaan tapauksessa.
Aloimme kyselemään naapureilta, josko tietävät jotain tarinoita tallistamme. Kertoivat, että eräs mummo oli kompastunut pannuhuoneen kynnykseen, lyönyt päänsä ja hukkunut 10 cm syvään veteen, joka oli vuotanut pannuhuoneen lattialle. Tallin ylisillä renki oli pudonnut kaurasiiloon ja hukkunut kauroihin. Tallitytöt löysivät hänelle tehdyn muistolaatan. Kolmas oli vanhempi nainen, joka oli syönyt samoja lääkkeitä vuosikymmenten ajan, mutta oli ottanut yliannostuksen ja kuollut.
'Henkiveljeni' Riku kävi meillä pari kertaa kylässä ja totesi, että kyllähän siellä säpisee. Hänen kerran kylässä ollessaan molemmat paikalla olevat koirat alkoivat murista ja katseensa siirtyi pöydän alle. Minun ja vuokraemännän jalat alkoivat muuttua täysin tunnottomiksi. Silloin, vihdoin, tuli pelko, koska niin fyysistä.
Riku sanoi, että hän lähtee katsomaan missä tämä 'häirikkö' sijaitsee ja mikä se on. Hän löysi vieressä olevasta metsästä pienen suon silmäkkeen ja totesi, että tämä koiruuksia tekevä 'elementiaali' asuu siellä. Nuo kolme unessa nähtyä hahmoa ovat meillä vain varoittamassa.
Riku sanoi tehneensä sopimuksen tämän olennon kanssa siitä missä rajat sen liikkumiseen ovat ja jos on jotain 'sanottavaa' niin sopii kilistellä sitä lehmänkelloa (joka oli kaapissa itsekseen soinut) hänen luonaan ja otti sen kotiinsa. Siihen loppui kaikenlainen häirintä. Sopimuksia voi tehdä.