Joulukuu 2013, Helsinki. Vuosi siitä, kun näin enneuneni Syyriasta. Olin kuvannut Syyrian pakolaisia reilut puoli vuotta ja heistä oli tullut ystäviä, joiden kanssa vietin Skypen kautta enemmän aikaa kuin suomalaisten. Juteltiin useamman kerran viikossa, monta tuntia kerrallaan, ihan vaikka kokkailun merkeissä. Sotauutisten kuuleminen oli normaalimpaa kuin Suomen tosi TV tai muu päivittäinen 'hömppä'.

Eräänä päivänä peukalo alkoi nykiä itsekseen ja saman tien tuli mieleen, että pitää ottaa kynä käteen. Olin kuullut automaattikirjoituksesta, mutta en sen enempää tutustunut. Alkoikin aika villisti heti liikkua ja sen tukeminen oli tosi hankalaa. Ensin tuli pari lausetta suomeksi ja englanniksi, 'rakastaa' tai 'love' oli molemmissa. Sitten vaihtui arabiankieliseksi. En osaa sitä ollenkaan.
Kysyin syyrialaisilta ystäviltäni mitä olin 'kirjoittanut'. Paljon koukeroita, joista ei saanut selvää, mutta myös nimiä ja tarinoita. Jokaisessa kirjoituksessa oli sana 'rakkaus'. Jaksoin tuolloin 'kirjoitella' pari kuukautta säännöllisesti, ennenkuin tulkin puutteessa innostus lopahti. Vasta nyt, vuonna 2022 törmäsin Youtube videoon, jossa mainittiin, että automaattikirjoituksessa on aina enkelit matkassa ja ilmoittavat rakastavansa.
Menin Beirutiin jatkamaan kuvauksia elokuussa 2015 ja asuin siellä kansainvälisessä kommuunissa, jossa suurin osa syyrialaisia. Kokeiltiin yhden kämppiksen kanssa huvikseen, että hän ajattelee kolmea sanaa ja katsotaan tuleeko ne paperille. Kaksi ensimmäistä sanaa oli 'rakkaus', erilaisella käsialalla kirjoitettuna. Tämä sattui myös olemaan yksi niistä sanoista, joita Oweiss ajatteli.
Halusin, että toinen kämppis 'harhauttaa' minua samaan aikaan ja juteltiin niitä näitä, kun kynä teki mitä teki. Tuli lause 'Omar ei saa häiritä'. Ja sitten taas muutamia sanoja joista ei saanut selvää. Yhteensä noin 20 sanan sisällä tuli kaikki kolme, joita Oweiss ajatteli: Rakkaus, työ, matka sekä tuo lause. En tiedä mihin tuo lappu hävisi. Pöydällä olevien papereidan kanssa roskiin kai. Sääli.
Kokeilen kerran vuodessa tai parissa, että vieläkö kynä liikkuu. Kyllä. Teen jossain vaiheessa videon, jossa hidastus, jotta näkee kumpi liikkuu ensin, kynä vai sitä tukeva käsi.